LAUKKOSKEN TAIMI

LIIKUNTALEIRI 1.-3.8.2008 Isojärven leirikeskuksessa Pornaisissa


Taimen perinteinen liikuntaleiri järjestettiin jo 14. kerran Isojärven leirikeskuksessa Pornaisissa 1.-3.8.2008. Leiri on vuodesta toiseen erittäin suosittu. Tänä vuonna leirille osallistui 28 4-13-vuotiasta lasta ja nuorta. Leirin ohjaajina toimivat Leena Myrtenblad ja Sari Janhunen, apuohjaajina Janna, Jami ja Tomi Hietapakka. Leiripäällikkönä hääräsi Janne-Pekka Nurmi. Maittavat ruoat taikoi tuttuun tapaan Raija Rinne. Kiitos kaikille leirin aikuisille mukavasta leiristä!! Ja tietysti suuri kiitos myös leiriläisille; olitte mainio poppoo.

Sadekuuro kasteli leirin aluksi, jonka vuoksi ensimmäinen yö nukuttiin mökeissä. Lauantaina pystytettiin teltat ja toinen yö nautittiin telttaelämästä. Leirin ohjelmassa oli liikuntaa eri muodoissaan: pihaleikkejä ja -pelejä, luontopolku, leiriolympialaiset, lipunryöstöä, saunomista, tikkupullien ja makkaroiden paistoa, leiridisko... Diskoon loi tunnelmaa -80-luvun diskopallo! Uimaan emme valitettavasti päässeet Isojärvessä olleen levän vuoksi.

Leiripäivä aloitettiin lipunnostolla ja päivä päätettiin lipunlaskuun.

ENSI VUONNA JÄLLEEN LIIKUNTALEIRIN MERKEISSÄ!!